Jumala on lähettänyt ainoan Poikansa Jeesuksen avaamaan ihmisille tien pelastukseen. Tämä tie on ilmoitettuna Raamatussa sellaisena kuin Jeesus ja Hänen opetuslapsensa ovat sen alusta saakka julistaneet. Se on Jumalan evankeliumi, eli ilosanoma, jonka Jeesus käski meidän julistaa kaikille kansoille. Sen saman evankeliumin äärelle tahdon johdattaa meidät myös tässä kolmeosaisessa artikkelisarjassa. Samalla tulemme huomaamaan että evankeliumin julistus on vuosisatojen kuluessa ja kirkkohistorian myllerryksessä valitettavasti muuttunut. Monta elintärkeää osaa pelastuksen tiestä on unohdettu ja korvattu voimattomilla ihmisopeilla ja uskonnollisilla perinteillä. Uskon että Jumala tahtoo tämän opetuksen kautta herätellä kristikuntaa, jotta se havahtuisi ottamaan perusteellisen askeleen takaisin siihen alkuperäiseen ja täyteen evankeliumiin, josta Jeesus sanoi: "tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24:14). 

"Kiitokset upeista sivuistasi. 'Tie pelastukseen' -paketti muutti elämäni lopullisesti. Olen muitakin sivustoja tutkinut jo muutamia vuosia, mutta tämä oli muutoksentekijä." - nimimerkki Ville

Katso tästä myös video, jossa artikkelisarjan aiheet on käyty tiivistetysti läpi. 

Sisällysluettelo:

1. Täysi evankeliumi

2. Täysi parannuksen teko

3. Parannuksen tehnyt ihminen

4. Vapaus orjuudesta

5. Tie pelastukseen jatkuu

6. Lähteet

7. Viitteet 

1. Täysi evankeliumi

Millaista pelastuksen tietä nykypäivänä usein julistetaan?

Stadionin katsomo on lähes täynnä ihmisiä. Esiintymislavalla seisova julistaja on juuri kertonut siitä kuinka jokainen ihminen on joutunut eroon Jumalasta syntiensä vuoksi ja tarvitsee siksi vapahtajaa, Jeesusta Kristusta, saadakseen syntinsä anteeksi ja tullakseen sovitetuksi Jumalan edessä. Seuraavaksi hän sanoo: 

"Sinä joka tahdot nyt pelastua, nosta kätesi ylös" 

Noin 300 kättä nousee ilmaan. Osa niistä käsistä on ylhäällä ensimmäistä kertaa ja osa on ollut vastaavassa tilanteessa ylhäällä ennenkin, jotkut jopa kymmeniä kertoja. Seuraavaksi julistaja sanoo: 

"Hienoa! Näen tässä salissa paljon käsiä ylhäällä. Sielläkin nousee lisää käsiä ja siellä ja siellä. Nyt laittakaa silmänne kiinni ja rukoilkaa perässäni... 

... Rakas Jeesus. Minä olen syntinen ihminen. Kadun kaikkia tekemiäni syntejä. Uskon että sinä kuolit syntieni vuoksi ristillä. Kiitos että annat minulle kaikki syntini anteeksi. Tule minun sydämeeni ja elämäni Herraksi. Aamen." 

Julistaja päättää yhteisrukouksen sanoen: 

"Sinä joka rukoilit perässäni tämän rukouksen, olet nyt pelastunut!" 

Hän sanoo vielä joitakin rohkaisevia sanoja, kannustaa lukemaan Raamattua ja tulemaan seurakuntayhteyteen. Sen jälkeen alkaa loppuylistys, jossa lauletaan sävyltään kiittäviä ja iloisia kappaleita. Olen nähnyt tämän saman kuvion toistuvan elämäni aikana lukuisia kertoja eri kristillisten yhteisöjen kokouksissa, konferensseissa ja kesäleireillä. Jos olet ollut yhdessäkään evankelioimistilaisuudessa, sama kuvio on todennäköisesti sinullekin tuttu. Mutta oliko se tuttu Jeesukselle ja Hänen opetuslapsilleen? 

Pelastunut miltä? 

Sosiaalisesta mediasta saa tänä päivänä lukea erilaisten julistajien innokkaita päivityksiä, kuinka taas siellä pelastui 30 ihmistä, tuolla pelastui 100 ihmistä ja täällä pelastui 300 ihmistä. Aikamme suurimmissa herätyskokouksissa kerrotaan pelastuneen tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä yhdellä kertaa. Se herättää kysymyksen: missä ovat tänä päivänä ne kaikki suuret ihmismassat, joiden sanotaan pelastuneen? Jos he kaikki olisivat todella alkaneet vaeltaa pelastuksen tietä, Jeesuksen nimi olisi kaikkien huulilla, evankeliumia julistettaisiin jokaisen kadun kulmassa ja Jumalan seurakuntaa olisi näkyvästi koolla jokaisessa kodissa, kahvilassa ja puistossa. Mutta näin ei ole. Heitä ei näy, mutta he ovat silti kaikkialla keskuudessamme. Kun heidät löytää käsiinsä kadulla evankelioidessa, he saattavat myöntää ujosti: 

"Kyllä se yksi pastori silloin Tampereella vuonna 2009 sanoi, että olen nyt pelastunut, kun nostin käden ylös ja rukoilin hänen perässään sen pelastusrukouksen." 

Iloitsen jokaisesta ihmisestä, joka kertoo uskovansa Jeesukseen ja rukoilleensa Jumalaa antamaan syntinsä anteeksi. On suuri ihme ja riemun aihe, että joku on tällä tavoin saanut lähestyä Jumalaa. Innostuneena saatan kysyä heiltä: 

"Hei mahtavaa! Eikö ollutkin hienoa kun pelastuit synneistäsi, eikä tarvinnut enää jatkaa niiden tekemistä?" 

Siitä lähtien kun sain itse pelastua, olen rakastanut puhua siitä uskonveljieni ja sisarteni kanssa, joilla on sama kokemus. Tällaisen kysymyksen jälkeen kuitenkin ikäväkseni aistin monissa ihmisissä jotain, mikä estää heitä yhtymästä minun ja muiden kanssa tähän samaan Jumalan lasten iloon. Saatan saada vastaukseksi kiusallisen hiljaisuuden. Rehellisimmät heistä uskaltavat sanoa ajatuksensa ääneen: 

"Miten niin muka ei ole tarvinnut jatkaa syntieni tekemistä? Ei se asia ole muuttunut elämässäni pelastuksen myötä." 

Monella keskustelukumppanillani on ollut täysin vääristynyt käsitys siitä, millainen on pelastuneen ihmisen suhde syntiin. He perustavat sen omiin kokemuksiinsa: 

"Kaikkihan me olemme tällaisia syntisäkkejä. Onhan minullakin syntejä, mutta ei kuitenkaan voimaa päästä niistä eroon!" 

Tietoinen synnin tekeminen ei näytä olevan heille mikään ongelma. He ajattelevat elävänsä normaalia pelastuneen ihmisen elämää. Tällaisia asenteita kohdatessani minulla herää kysymys:​ 

"Jos Jeesus ei pelastanut sinua synneiltäsi, niin miltä sitten?" 

Vastaus on aina samanlainen: 

"Helvetiltä tietenkin. En joudu helvettiin vaan pääsen taivaaseen, koska Jeesus on pelastanut minut helvetiltä." 

Jeesus ei ole tullut pelastamaan sinua eikä minua helvetiltä, vaan synniltä. Helvetin välttäminen ja taivaaseen pääseminen ei itsessään ole pelastus, vaan seurausta siitä, että ihminen on ensin pelastunut synniltä. Jos tietoinen synnin tekeminen ei pelastuksen myötä lakkaa, on kyse jostain aivan toisesta ja Raamatulle vieraasta pelastuksesta. Jeesus ei pelasta ihmisiä heidän synneissään, vaan pois heidän synneistään. Juuri siksi enkeli käski antaa Hänelle nimeksi Jeesus: "sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä" (Matt 1:21, RK 2012). On surullisen ironista, että monet ihmiset jotka kutsuvat Jumalan Poikaa nimellä Jeesus ja sanovat vieläpä uskovansa Hänen nimeensä, eivät kuitenkaan usko, että Hän voisi pelastaa heidät pois heidän synneistään! Jeesuksen nimi on hepreaksi Yeshua, jonka alkumuoto on Yoshua, joka puolestaan tarkoittaa "JHWH pelastaa". Jeesuksen nimeen kätkeytyy siis Jumalan oma nimi JHWH (Yahuweh) ja Hänen suunnitelmansa pelastaa ihmiset heidän synneistään.

Joh 1:29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! 

Hepr 9:26 [...] hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. 

Hepr. 9:28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat. 

Room 11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. 27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." 

1. Joh. 3:5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. 

1. Joh 3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. 

Jumalan pelastussuunnitelmaan ei kuulu, että kukaan joutuisi jatkamaan syntistä elämäänsä. Hän tahtoo jokaisen ottavan uskossa vastaan voiman pelastua pois synneistään. Monet eivät kuitenkaan usko näihin Jumalan lupauksiin, eivätkä he sisimmässään edes tahdo sellaista. Vaikka he uskovat olevansa Jumalan omia, heidän ajatuksistaan käy ilmi heidän jumalattomuutensa ja luopumuksensa: 

"En voi lopettaa synnin tekemistä, eikä minun tarvitsekaan. Olenhan kuitenkin koko ajan matkalla taivaaseen, koska uskon Jeesukseen. Kyllä Jumala rakastaa minua tällaisena kuin olen. Hän ei muista eikä näe näitä syntejäni joita teen ja tulen tekemään. Jeesus kärsi niistä puolestani rangaistuksen, joten minun ei tarvitse pelätä rangaistusta tehdessäni syntiä. Olen armosta pelastettu syntinen."

Mikään tuskin voisi olla tämän kauempana siitä evankeliumista, jonka Jeesus toi maailmaan. Omassakin elämässäni oli kerran vuosia kestänyt ajanjakso, jossa ajattelin samoin. En ollut koskaan kuullut opetusta, joka selittäisi ymmärrettävällä tavalla täyden evankeliumin koko sisällön. Olin edelleen jumissa vanhassa elämässäni. Lukuisten "pelastusrukousten" toistamisesta huolimatta mikään ei ollut muuttunut synnin suhteen. Meni monta vuotta ennen kuin edes tajusin jotain olevan pahasti pielessä. Olin ollut "autuaan" tietämätön siitä, mitä täysi evankeliumi ja pelastuksen tiellä vaeltaminen todella pitää sisällään. Omaksumani "sokerievankeliumi" oli eksyttänyt minut pois Jumalan pelastussuunnitelmasta! 

Olen kauhukseni saanut huomata kuinka syvälle ja laajalle synnin ongelma on levinnyt koko maailman kristikunnassa. Voimme tehdä saman havainnon riippumatta siitä, mitä syntiä tarkastelemme. Ei ole yhtäkään syntiä, jota monet itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset eivät harjoittaisi tälläkin hetkellä. Otetaan suurennuslasin alle esimerkiksi porno. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan 35% pastoreista on riippuvaisia pornosta. Jos pastoreissa on näin paljon pornoriippuvaisia, kuinka paljon sitten tavallisessa kirkkokansassa? Uusimpien saksalaisten tilastojen mukaan 90% miehistä ja 70% naisista katsoo säännöllisesti pornoa, riippumatta siitä, ilmoittavatko he olevansa kristittyjä vai eivät. Kun Yhdysvalloissa järjestetään suuria kristillisiä konferensseja, hotelleista on saatu tieto, että silloin aikuisviihteen tilaaminen on aina piikissä [2]. En tahdo edes tietää, kuinka asian tila on kotimaassamme Suomessa. Uskonnollinen maailma ei ole kyennyt tarjoamaan ihmisille lääkettä synnin ongelmaan, koska se on itsekin sairastunut siihen hyvin vakavasti. 

On hyvin vaikea yhtyä niiden julistajien iloon, jotka juhlivat julistustyönsä kautta "pelastuneita" ihmisiä. Ovatko he todella pelastuneet? Ovatko edes nämä julistajat itse pelastuneet? Ovatko he kertoneet näille ihmisille, mistä Jumala tahtoo heidät pelastaa? He kyllä puivat Jumalan elonpeltoa innokkaasti, mutta osittainen tai muunneltu evankeliumi on kuin teroittamaton puimaterä, joka jättää taakseen hyvin rumaa jälkeä. Se ei leikkaa viljaa terveellä tavalla irti maailmasta sisälle Jumalan vilja-aittoihin, vaan tuottaa sille ainoastaan vahinkoa. Tällaisiin julistajiin soveltuu Paavalin varoitus: "kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja" (Fil 3:2).​ Kun tähän leikkuuviljaan törmää kadulla, on siitä elonkorjuujuhla kaukana. Keskuudessamme kulkee tuhansia ihmisiä, jotka elävät väärän evankeliumin vuoksi valheellisessa pelastusvarmuudessa.​ 

Millaista pelastuksen tietä Jeesus ja hänen opetuslapsensa julistivat? 

Kun helluntaipäivän jälkeen Jerusalemissa pelastui tuhansia ihmisiä, he eivät kadonneet takaisin maailmaan, vaan heistä sanotaan: 

Apt 2:42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Seurakuntayhteys, joka täyttää kaikki edellä kuvatut piirteet, on tänä päivänä äärimmäisen harvinainen. Raamatun opetuslapset näkivät evankelioimistyössään hyvin erilaisen lopputuloksen kuin monet tämän päivän julistajat, sillä myös heidän toimintatapansa oli erilainen: sellainen minkä Jeesus oli heille opettanut. Sanoma Jeesuksesta ei levinnyt kaikkialle maailmaan johtamalla ihmisiä "pelastusrukoukseen", eikä myöskään julistamalla: "ottakaa Jeesus sydämeenne että pelastuisitte helvetiltä". Tavat ja keinot Jumalan elonpellolla työskentelyyn täytyy löytää Raamatusta: Jeesuksen lähetyskäskystä ja siitä mallista jolla Hän ja Hänen opetuslapsensa tekivät ihmisistä opetuslapsia.

Jumala tahtoo tänäkin päivänä nähdä mieluummin yhden synneiltään pelastuneen ihmisen, kuin 1000 ihmistä, jotka ovat joskus nostaneet kätensä ylös ja lausuneet "pelastusrukouksen". Helluntaina opetuslasten ympärille kerääntyi väkijoukko, joka tahtoi tietää, mitä heidän tulee tehdä pelastuakseen. En osaa edes kuvitella, että Pietari olisi vastannut heille: "laittakaa silmänne kiinni ja rukoilkaa perässäni..." Sen sijaan hän antoi meille oppikirjaesimerkin täyden evankeliumin julistamisesta: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Apt 2:38). 

Pietarin julistamaan täyteen evankeliumiin sisältyvät siis nämä kolme elementtiä: 

Parannus: "Tehkää parannus..." 

Kaste: "... ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi..." 

Pyhän Hengen lahja: "... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." 

Kaikista jotka ottivat nämä sanat vastaan ja toimivat niiden mukaisesti, tuli osa kristillistä seurakuntaa. Kun ihminen tulee tällä tavoin sisälle pelastukseen, asiat tapahtuvat Jumalan tahdon mukaisesti, eivätkä ne jää puolitiehen. Tämän artikkelisarjan kussakin osassa syvennymme näihin täyden evankeliumin kolmeen elementtiin, tutkien mitä kaikkea Raamattu niistä kertoo. Katsomme myös, miten niistä voidaan päästä käytännössä osallisiksi. 

2. Täysi parannuksen teko 

Jumalaa täytyy ensin etsiä 

Raamattu sanoo: "sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät" (Hepr. 11:6). Tällainen usko on kaiken lähtökohta. Siitä alkaa Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa etsiminen. Sen tulee olla Jumalaan uskovan ihmisen ensimmäinen "huolenaihe" hänen elämässään. Jeesus opetti: "Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan" (Matt. 6:31-33). 

Ahdas portti 

Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa etsiminen on ahtaan portin etsimistä: "se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät" (Matt 7:14) ja "joku kysyi häneltä: 'Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?' Niin hän sanoi heille: 'Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi'" (Luuk 13:23-24). Jeesuksen julistama evankeliumi ei ollut "kaikki minulle heti nyt" -evankeliumia. Se on käsky etsiä ahdas portti ja käydä siitä sisään. Se on käsky tehdä parannus synnistä! Monet jotka ovat alkaneet uskoa Jumalaan, luulevat jo omistavansa Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa. He eivät ole etsineet ja löytäneet ahdasta porttia, eivätkä käyneet siitä sisään, mutta silti he kuvittelevat tuleensa uudestisyntyneiksi Jumalan lapsiksi. 

Suomenruotsalainen evankelista ja saarnaaja Frank Mangs kertoi näkemästään kuvasta: 

"[...] Aivan yhtäkkiä näin sisäisillä silmilläni tien. En ajotietä enkä polkua. Se muistutti lähinnä hyvää, joitakin metrejä leveää kävelytietä. [...] Näin, että tie alkoi ahtaasta portista ja tiesin sen päättyvän autuuden maailmassa. [...] Näin ihmisiä kulkemassa tiellä. Sekä naisia että miehiä, nuoria ja vanhoja. [...] Nuo ihmiset oli puettu valkeisiin vaatteisiin. [...] Olisin mielelläni halunnut silmilläni seurata näiden ihmisten kulkua aina kotiin asti. Mutta en saanut. Minun oli pakko kääntää katseeni tien alkuun ja ahtaaseen porttiin. Ja siellä näin seisomassa suuren joukon. He olivat pysähtyneet aivan portin eteen. Ja merkillistä oli se, että monet heistä näyttivät olevan iloisia. He olivat iloisia siksi, että luulivat olevansa tiellä. Vaikka he eivät olleet koskaan menneet todellisen kääntymyksen ahtaan portin kautta. 

Ehkä kauheinta oli se, että heidän keskellään liikkui hahmoja papinpuvussa ja evankelistan varusteissa. Ei, vieläkin pahempaa oli se, että näin oman kuvani varjon tuossa joukossa. Sillä me olimme olleet epärehellisiä, me, jotka kutsuimme itseämme Elämän julistajiksi. Vaikka meidät on kutsuttu olemaan Jumalan Elämän eläviä jäseniä. Meistä on tullut uskonnollisia puhekoneita sen sijaan, että olisimme Elämän toimivia jäseniä. 

Olemme taanneet ihmisille heidän iankaikkisuutensa siksi, että heidät on kerran kastettu. Olemme taanneet, että etsivät sielut on syntyneet Hengestä, vaikka he ovat syntyneet vain ihmisen vaikutuksesta. Olemme sanoneet, että he ovat Jumalan lapsia vain siitä syystä, että he ovat 'kilttejä'. Meistä on tullut uskonnollisia puoskareita, jotka olemme etukäteen vakuuttaneet hengellisille etsijöille, että he ovat syntyneet Jumalasta. Vaikka he ovat vasta heränneet. Ja me olemme joskus juuri tämän kautta rikkoneet hengellisen syntymäprosessin. 

Tämän tuloksena löytyy tänään joukoittain ihmisiä, jotka luulevat olevansa matkalla taivaaseen, vaikkeivät he sitä olekaan. Mutta Jeesus sanoi, että niin tulisi olemaan tämän aikakauden ilta."

Ellette tee parannusta, te kaikki hukutte! 

Kun pelastumattomien väkijoukko kerääntyi Pietarin ympärille, hän alkoi saarnata heille: "tehkää parannus" (Apt 2:38). On tärkeää huomioida, että nämä ihmiset uskoivat jo ennestään Jumalaan. Uskosta ei ollut heille kuitenkaan mitään hyötyä, elleivät he tekisi parannusta. Jeesus itse julisti Jumalaan uskoville ihmisille: "ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk. 13:3). Meidän on terveellistä kysyä itseltämme, olemmeko me oppineet tuntemaan tämän Jeesuksen, vai jonkun toisen Jeesuksen? Tänä päivänä on olemassa monenlaisia "uskoon tulemisia", mutta yhä harvempi uskoo näihin Jeesuksen sanoihin. Monien kohdalla on käynyt toteen Paavalin pelko: "minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet" (2. Kor 11:3-4). Kuinka moni itseään evankelistaksi kutsuva ihminen tänä päivänä julistaa sen Jeesuksen evankeliumia, joka sanoo: "mene, äläkä tästedes enää syntiä tee" (Joh 8:11)? 

Parannuksen teko oli Jeesuksen julistaman sanoman keskeinen osa alusta saakka. Hän tuli tunnetuksi siitä, että Hän "rupesi saarnaamaan ja sanomaan: 'Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle'" (Matt 4:17). Jeesuksen opetuslapset lähtivät viemään uskollisesti tätä samaa sanomaa koko maailmaan: "he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus" (Mark 6:12) ja "tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois" (Apt 3:19) ja "noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" (Apt 17:30).​ Jumala kärsii tänäkin päivänä monien itseään uskovina pitävien ihmisten kohdalla tietämättömyyden ajoista, mutta Hän tahtoo tehdä heidät tietoisiksi siitä, että heidänkin on tehtävä parannus, mikäli mielivät pelastua! 

Mitä kaikkea parannuksen teko sisältää? 

Täyteen evankeliumiin kuuluu täysi parannuksen teko. Liikkeellä olevista uskonnollisista perinteistä ja voimattomista ihmisopeista johtuen parannuksen teosta puhuttaessa ei välttämättä aina tarkoiteta sitä parannuksen tekoa, mistä Raamattu puhuu. Usein esimerkiksi annetaan ymmärtää, että parannuksen teko on sitä, kun ihminen rukoilee "pelastusrukouksen". En kiistä etteikö kyseinen rukous voisi olla täysin toimiva ja voimakas tapa aloittaa parannuksen teko. Vaarana kuitenkin on, että ilman todellista Jumalan vanhurskauden janoamista ja ahtaan portin etsimistä se jää pelastuksen kannalta täysin hyödyttömäksi ulkoiseksi muodollisuudeksi, joka ei aidosti sisällä kaikkia parannuksen tekoon kuuluvia asioita. Niitä ovat katumus, tunnustaminen, hylkääminen ja uskominen. Jos jokin niistä puuttuu, ei kyseessä ole se parannuksen teko, jota Jeesus ja Hänen opetuslapsensa julistivat pelastumattomille. 

Katumus 

Parannusta tekevä ihminen tiedostaa olevansa syntinen. Häntä piinaa huono omatunto, jonka seurauksena hän anoo Jumalalta anteeksiantoa: "katso minun kurjuuttani ja vaivaani, anna kaikki minun syntini anteeksi" (Psa 25:18) ja "anna anteeksi minun salaiset syntini" (Psa 19:12) ja "anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri" (Psa 25:11). Tällainen Jumalan puoleen kääntyminen on mahdoton asia ihmiselle itselleen: "ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa" (Room 3:10-12). Kukaan toinen ihminen ei yksinään voi aiheuttaa toisessa tällaista katumusta ja synnintuntoa. Kyseessä on aina Pyhän Hengen toiminta, sillä Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen syntisyytensä: "kun hän (Pyhä Henki) tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin" (Joh 16:8). Näin "Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen" (Room 2:4). Jeesus opetti: "ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä" (Joh. 6:44).

Tunnustaminen 

Parannusta tekevä ihminen ei vain toista jonkun toisen ihmisen esimerkin kautta rukouksessa sanoja; "tunnustan olevani syntinen" tai "olen tehnyt syntiä", vaan hän osaa nimetä, mistä hänen on tehtävä parannus. Ihmisellä ei ole enää tarvetta salailla syntejään, eikä hän pyri puolustelemaan itseään tai välttelemään niiden seurauksia: "minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani" (Psa 32:5). Tavallisesti ihmisiä kehotetaan tunnustamaan syntinsä henkilökohtaisesti Jumalalle, mutta ei ole syytä aliarvioida Raamatun kehotusta tunnustaa synnit myös ymmärtäväiselle uskonveljelle tai sisarelle: "tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak 5:16). Tunnustuksella jossa synti tuodaan päivänvaloon, on tervehdyttävä vaikutus, sillä silloin synti menettää voimansa. 

Hylkääminen 

Kun parannusta tekevä ihminen katuu syntejään ja tunnustaa ne, hän saapuu ahtaan portin suulle. Hänen on käytävä siitä lävitse hylkäämällä syntinsä. Juuri sitä parannuksen teko on: synneistä parantumista ja pois kääntymistä. Katuminen ja tunnustaminen itsessään ovat täysin hyödyttömiä, elleivät ne tähtää syntien hylkäämiseen. Tässä on parannuksen teon ydin, joka on tänä päivänä usein unohdettu. 

Brittiläinen saarnaaja William Booth sai Jumalalta 1900-luvun alkupuolella profetian, joka käsitteli kristikunnan hengellistä tilaa "päivää ennen Jeesuksen tulemusta". Eräs profetian kohdista oli seuraava: 

"Kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että anteeksisaamista synnistä ei voi olla ilman, että tehdään parannusta synnistä."

Niin kauan kuin ihminen tietoisesti valitsee synnin eikä hylkää sitä, hän ei voi päästä osalliseksi Jeesuksen sovitustyön tuomasta armosta. Armon saamisen edellytyksenä ei ole pelkkä synnin tunnustaminen, vaan yhtä paljon myös sen hylkääminen: "joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon" (Sananl. 28:13). Armo ei siis ole vain syntien anteeksisaamista, vaan niistä vapautumista ja vapaana pysymistä: "synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room 6:14) ja "jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi" (Joh 8:34-36) (lue artikkeli: Armo). Voima syntien hylkäämiseen tulee aina Jumalalta: "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh. 1:12) (lue artikkeli: Kiusaukset ja koetukset). 

Kun Jeesus sanoi Sakkeuksesta; "tänään on pelastus tullut tälle huoneelle" (Luuk 19:9), ei se johtunut siitä, että Sakkeus katui ja tunnusti riistäneensä ihmisiltä rahaa, vaan siitä että Sakkeus oli pättänyt lopettaa rahan riistämisen ja palauttaa ne korkoineen. Pelastuksen kannalta on yhtä ratkaisevaa hylätä sekä suuret että pienet synnit. Jokainen ahtaalle portille saapuva ihminen joutuu päätöksen eteen: menenkö sisään ja kuolenko itselleni päästämällä irti kaikesta synnistä, vai pidänkö siitä kiinni ja paadutan omatuntoni Jumalaa kohtaan. 

Ahdas portti ei ole pelkkä vertauskuva tai tarina. Jeesus ei turhaan kutsunut sitä ahtaaksi. Se on hengellinen läpimurto, todellinen pullon kaula, sekä kivulias ja ehdoton kokemus. Sen läpäiseminen tuntuu täydeltä mahdottomuudelta. Sitä se onkin ihmisen lihalle. Jeesus sanoi: "monet... koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi" (Luuk 13:23-24). Siksi jokainen joka sinne menee, kuolee itselleen: "ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen" (Gal. 5:24) ja "koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä-" (1. Piet. 4:1). 

Englantilainen saarnaaja ja kirjailija David Pawson kertoi seminaarissaan Tapiolassa: 

"Niin kauan kun nautit epävanhurskaudestasi, et myöskään kadu sitä. Et käänny siitä pois, etkä voi silloin myöskään vastaanottaa Jumalan vanhurskautta. Siitä ei ole epäilystäkään. Sinun täytyy tehdä valinta: haluatko jatkaa olemalla epävanhurskas, vai haluatko tulla vanhurskaaksi. On monia jotka nauttivat epävanhurskaudestaan. He pitävät siitä että he voivat olla itse itsellensä pomoja. He eivät halua kuningasta joka hallitsisi heitä. He eivät halua olla Jumalan kuningaskunnan jäseniä. He haluavat olla omia kuninkaitaan. He haluavat tehdä sitä mikä on oikein heidän omissa silmissään. Sellaiset ihmiset eivät kykene vastaanottamaan Jumalan vanhurskautta. Et voi pitää kiinni siitä vanhasta elämästäsi josta nautit, ja saada tätä siinä sivussa. Monet haluavat olla kristittyjä kaiken tämän muun moskan päälle. Se on ikään kuin kuorrutus kakun päällä. He eivät halua jättää taakseen vanhaa elämänmuotoaan. He haluavat vain liittää Jeesuksen tämän kaiken päälle, mutta näin ei voi menetellä. 

Kerroin eilen muutamille ihmisille mitä minulle tapahtui Aberdeenissa, joka on öljykaupunki Skotlannissa. Saarnasin siellä kolmen päivän ajan eräässä teatterissa. Se oli evankelioiva tapahtuma. Kokoussarjan toisena iltana nuori nainen tuli tapaamaan minua kokouksen jälkeen. Hän oli hyvin hermostunut. Hän itki, tärisi ja vapisi. Hänen naamansa ja kurkkunsa oli täynnä punaisia pilkkuja. 

- 'Mikä on vikana?'

- 'Herra Pawson, sinä olet todella hermostuttanut minut!'

- 'Miten olen hermostuttanut sinut?'

- 'Sinä olet saanut minut siihen tilaan, että haluan tulla kristityksi!'

- 'Sehän on syy miksi tänne tulin. Olen onnellinen siitä että olen saanut sinut haluamaan itsestänne kristittyä. Miksi olet sitten niin ärsyyntynyt?'

- 'Siksi koska olen yrittänyt olla kristitty jo kolme vuotta. Olen käynyt kaikissa evankelioivissa kokouksissa kolmen vuoden ajan. Aina kun evankelista on kutsunut ihmisiä eteen, olen mennyt joka ikinen kerta ja tehnyt kaiken mitä minun on käsketty tehdä. Olen ollut myös raamattutunneilla. Mutta mitään ei ole tapahtunut. Mikään ei ole muuttunut. Tulin siihen lopputulokseen, että kristillisyydessä ei ole mitään. Se ei toimi. Mutta ystäväni toi minut tänne tänä iltana ja sinä aloitit kaiken alusta. Olet saanut jälleen minut haluamaan että tulisin kristityksi!' 

Pyysin Pyhältä Hengeltä tiedon sanaa. Toivottavasti ymmärrät, mitä tällä tarkoitan. Se on sitä kun pyydetään Herralta tietoa mitä vain Hän tietää. Ja Herra vastasi minun rukoukseeni. Katsoin tyttöä silmiin ja kysyin häneltä: 

- 'Kenen kanssa sinä asut?' 

Hän näytti hämmästyneeltä ja vastasi: 

- 'Erään nuoren miehen kanssa.'

- 'Oletko avioliitossa hänen kanssaan?'

- 'En'

- 'Asutteko sillä tavoin kuin olisitte avioliitossa?'

- 'Kyllä'

- 'Miksi ette ole naimisissa?'

- 'Koska hän ei usko avioliittoon. Se on hänelle pelkkä paperinpala. Hän sanoo että tärkeää on vain se että me rakastamme toisiamme.'

- 'Jos hän jättäisi sinut huomenna, hän ei rikkoisi mitään lupausta, koska hän ei ole luvannut mitään.'

- 'Ei hän jätä minua, koska hän rakastaa minua niin paljon.'

- 'Sinulla on tässä hyvin vaikea valinta edessä. Toivoisin että voisin tehdä sen sinun puolestasi, mutta en pysty siihen.'

- 'Mikä se valinta on?'

- 'Sinun täytyy valita kumman miehen kanssa haluat asua: tuon nuoren miehen, vai Jeesuksen.' 

Hän tuli todella vihaiseksi ja sanoi: 

- 'Kukaan muu ei ole koskaan sanonut minulle tuollaista.'

- 'Kukaan muu ei ole koskaan kyennyt auttamaan sinua, mutta nyt minä yritän auttaa sinua. Jeesus ei liity tuollaiseen järjestelyyn. Sinun tulee tehdä valinta.' 

Kunpa voisin sanoa sinulle, että tuo nainen tuli kääntymykseen, mutta se ei olisi totta. Hän juoksi ulos tuosta teatterista itkien katkerasti, ja minun sydämeni seurasi häntä. Yhtäkkiä tiesin aivan tarkalleen, miltä Jeesuksesta tuntui, kun nuori hallitusmies lähti Hänen luotaan Jeesuksen sanottua hänelle, että hänen tulisi tehdä valinta: omaisuutesi tai minä. 

En ollut käyttänyt sanaa 'parannuksen teko', mutta juuri siitä olin puhunut. Kukaan ei ollut koskaan kertonut tuolle naiselle, miten parannus tehdään. Hänelle oli kerrottu, miten uskotaan. Hänelle oli kerrottu, miten Jeesus otetaan vastaan. Hän oli tehnyt kaiken sen, mitä hänen oli käsketty tehdä, paitsi parannuksen, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle sitä. Kukaan ei ollut sanonut hänelle, että hänelle voidaan antaa anteeksi vasta sitten kun hän on tehnyt parannuksen; että hänelle ei voida antaa anteeksi ennen kuin hän on kääntänyt selkänsä kaikelle sille mistä Jeesus ei pidä." [1] 

Ahtaasta portista kulkiessa tilanne on todennäköisesti erilainen jokaisen kohdalla, sillä synnit ja asiat jotka ovat pitäneet ihmistä synnin siteissä, ovat yksilöllisiä. Jollekin se voi tarkoittaa tupakoinnin lopettamista (1. Kor 3:16-17), alkoholismin voittamista (San 23:29-35, Ef 5:18) tai kiroilun, juoruilun ja valehtelun lopettamista (Jaak. 3:10, San 4:23-24, Psa 101:7). Joku antaa anteeksi vihamiehelleen (Mark. 11:25), toinen tuhoaa taikaesineensä (Apt 19:19), kolmas polttaa pornoelokuvansa (Matt. 5:28) ja neljäs vaihtaa ylensyönnin ja jatkuvan herkuttelun hyviin elämäntapoihin (Room 13:13, San 23:20-21). Seurusteleva pariskunta lakkaa harrastamasta esiaviollista seksiä ja ymmärtävät pitää avioliiton kunniassa, etteivät enää saastuttaisi tulevaa aviovuodettaan (Hepr. 13:4, 1. Kor. 7:2, 1. Kor. 6:18). Jos jonkun seurustelukumppani ei tahdo kulkea yhdessä samaa pelastuksen tietä, parannuksen tekevä osapuoli katkaisee seurustelusuhteen uskosta osattoman kanssa (2. Kor. 6:14). Kaikkea tätä pitävät sisällään parannuksen soveliaat teot, joista Raamattu puhuu (Apt 26:20). 

1. Kor 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä. 

Uskovankin perheen lapsi havahtuu jossain elämänsä vaiheessa siihen ymmärrykseen, ettei hän voi loputtomiin tuudittautua lapsenuskoiseen ajatukseen; "koska äiti ja isä menevät taivaaseen, minäkin menen sinne". Sellainenkin ihminen, joka on jo lapsuudestaan saakka omaksunut kristilliset elämänarvot, joutuu lopulta kohtaamaan tilanteen, jossa hän huomaa tehneensä jotain minkä tietää olevan väärin Jumalan silmissä. Hän alkaa tuntea sisäisen likaisuutensa, jota hänen vanhempiensa usko ei voi puhdistaa. Hyvin kasvatetulla ja vanhemmilleen kuuliaisella lapsella parannuksen teko ei tosin yleensä näyttäydy aivan yhtä radikaalina elämänmuutoksena kuin esimerkiksi täydellisessä turmeluksessa ja jumalattomuudessa eläneen ihmisen tekemä parannus. Sanotaan että on olemassa syntisiä ja "siivosyntisiä". Usein onkin niin, että niin sanotun "hyvän ihmisen" on vaikeampi päästä sisälle pelastukseen kuin sellaisen, jonka synti painaa häntä valtavan taakan lailla. 

Luuk 18:9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Uskominen 

Parannuksen teossa ihminen uskoo, että Jeesus on kärsinyt rangaistuksen ristillä hänen syntiensä edestä. Ilman Jeesuksen valtavaa ja ihmeellistä uhrautumista ei ole pelastusta. Hän oli syytön ja viaton Jumalan uhrikaritsa, joka otti ristillä meidän paikkamme ja kärsi puolestamme rangaistuksen meidän synneistämme. Hän kuoli puolestasi tuskallisen kuoleman. Hän olisi tehnyt sen vaikka olisit ainoa ihminen koko maailmassa, sillä Raamattu sanoo: "ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi" (Joh 3:16). Jeesus opetti: "sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä" (Joh. 15:13) ja "te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä" (Joh. 15:14). Siksi parannuksen teko tarkoittaa myös mielenmuutosta Jeesuksen suhteen; sitä että ihminen alkaa ajatella Jeesuksesta toisin, eli pitämään Häntä henkilökohtaisena pelastajanaan ja koko elämänsä Herrana. 

Tämäkään askel ei ole ihmisen älyn, järjen ja loogisen päättelyn ulottuvissa: "maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat" (1. Kor 1:21) ja "sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1. Kor. 1:18). Aina kun ihminen alkaa uskoa tähän Jumalan saarnauttamaan hullutukseen, kyseessä on Jumalan teko ja armolahja: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh 6:29) ja "sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 6:23). 

Jes 53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. 

3. Parannuksen tehnyt ihminen 

Uudestisyntynyt 

Kun ihminen on kulkenut ahtaasta portista, hän on kokenut uudestisyntymän: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta" (1. Piet 1:3-5). Tämä avaa yhä syvemmin niitä hengellisiä ulottuvuuksia, mitä pelastus kätkee sisäänsä. Uudestisyntymässä ihminen ei ainoastaan pelastu synneiltään, vaan muutos mikä hänelle tapahtuu hengellisessä maailmassa, on jotain vielä paljon suurempaa ja kauniimpaa. Jokainen uudestisyntynyt ihminen on uusi luomus: "jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2. Kor 5:17). Uudestisyntynyt ihminen on syntynyt Jumalasta. Hän on sen jälkeen Jumalan lapsi: "Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin" (1. Joh 3:1). Jumalan lapset ovat Hänen laillisia perillisiään, jotka perivät ikuisen elämän taivasten valtakunnassa: "jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä" (Room 8:17).

Opetuslapsi 

Opetuslapsesta tulee ensimmäisenä helposti mieleen kaksitoista opetuslasta, jotka saivat oppia tuntemaan Jeesuksen. Raamattu kuitenkin kertoo, että jokainen ikuisesta elämästä osalliseksi tullut ihminen tuntee Jeesuksen: "tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh. 17:3). Jeesus sanoi: "minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut" (Joh 10:14). Jo noin 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää profeetta Jeremia ilmoitti tarkasti, millaista aikaa me saisimme elää tänään: "Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer. 31:34). 

Jeesus ei opetuslapseuttanut ainoastaan kahtatoista ihmistä, vaan seitsemänkymmentä (Luuk. 10:1). Myöhemmin Hänestä sanotaan, että Hän opetuslapseutti enemmän kuin Johannes Kastaja (Joh. 4:1). Helluntaina opetuslapsia oli yläsalissa koolla 120 henkeä (Apt 1:15). Jeesuksen työ ei päättynyt siihen, sillä ennen taivaaseen astumistaan Hän antoi opetuslapsilleen käskyn tehdä kaikista kansoista Hänen opetuslapsiaan. Jokainen uudestisyntynyt ihminen on Jeesuksen opetuslapsi. 

Jeesus ei ole kutsunut meitä ainoastaan uskomaan sovitustyöhönsä, vaan elämään Hänen opetuslapsinaan, oppien yhä paremmin tuntemaan Häntä ja tekemään yhä enemmän Hänen tekojaan. Meidän tulee ottaa mallia siitä, mitä Johannes Kastaja sanoi Jeesuksesta: "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä" (Joh. 3:30). Jeesus tulee meissä näkyviin yhä kirkkaammin, kun syvennymme rukousyhteyteen Hänen kanssaan, antaudumme Hänen opetukseensa ja johdatukseensa, sekä alamme vaeltaa niissä teoissa, jotka Jumala on ennalta valmistanut meitä varten Jeesuksessa: "Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" (Ef. 2:10). Tämä yhteys on koko elämän kestävä suhde, jossa Jeesus on Mestari ja uskova on opetuslapsi (lue artikkeli: Usko ja teot). 

Morsian 

Uudestisyntyneen ja Jeesuksen välisen suhteen kuvailemiseen käytetään Raamatussa usein hääteemaa. Jeesus on näissä kuvauksissa ylkä, eli sulhanen, ja uudestisyntyneitä kuvataan välillä sulhasen ystäviksi ja välillä häävieraiksi. Kaikkein voimakkaimmalla tavalla Jeesuksen ja uudestisyntyneen välistä rakkaussuhdetta kuvaa kuitenkin uudestisyntyneiden rinnastaminen Jeesuksen kihlatuksi ja morsiameksi: "olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen" (2. Kor 11:2). Kun mies yhtyy naiseen, tulevat he yhdeksi lihaksi, mutta uudestisyntymässä ihminen yhtyy Jeesuksen kanssa yhdeksi Hengeksi: "joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan" (1. Kor 6:17). Niinkuin mies rakastaa vaimoaan, samoin myös Jeesus rakastaa morsiantaan, eli seurakuntaansa. Hän on antanut jopa henkensä sen puolesta: "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton" (Ef 5:25-27).

4. Vapaus orjuudesta 

Esikuvana Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta 

Toinen Mooseksen kirja kertoo kuuluisan tarinan siitä, kuinka Israelin kansa vapautui Egyptin orjuudesta. Nämä tapahtumat ovat todellisia historiallisia tapahtumia, mutta niillä on myös voimakas esikuvallinen merkitys koskien nykyistä aikaa ja Jumalan pelastussuunnitelmaa: "tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1. Kor 10:11). 

Näiden tapahtumien oppiminen auttaa ymmärtämään syvemmin pelastuksen tietä. Alla oleva taulukko tuo esiin muutamia kertomuksen pääkohtia, joilla on esikuvallisia yhtymäkohtia evankeliumiin. 

Me uudestisyntyneet Uuden Liiton uskovat saamme juhlia pääsiäistä ja ylösnoussutta Jeesusta koko loppuelämämme jokaisena päivänä. Huomaa että juhlan suomenkielinen nimi viittaa pääsemiseen. Israelin kansalle se tarkoitti pääsemistä vapaaksi Egyptin orjuudesta ja vastaavasti meille se tarkoittaa pääsemistä vapaaksi synnin orjuudesta. Kertomus Israelin kansan pakomatkasta ei kuitenkaan suinkaan pääty tähän. Edessä on vielä pelastushistorian kannalta merkittäviä esikuvallisia tapahtumia. Palaamme niihin tämän artikkelisarjan seuraavassa osassa, joka käsittelee kastetta. 

5. Tie pelastukseen jatkuu 

Pelastus on elinikäinen kilpailu syntiä vastaan 

Meillä jotka olemme astuneet pelastuksen tielle, on edessämme koko elämämme mittainen matka, joka vie perille lopulliseen pelastukseen. Saamme joka päivä iloita siitä, että "pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme" (Room. 13:11). Monet jotka ovat kerran päässeet sisälle pelastuksen tielle, eivät kuitenkaan pääse perille lopulliseen pelastukseen, sillä he eksyvät väärille teille. Synti on ainoa asia joka erottaa ihmiset pois Jumalan yhteydestä ja pelastuksesta. Ihminen joka on parannuksen teon kautta pelastunut synneiltään, mutta palaa sen jälkeen takaisin synnin tielle, eksyy pois pelastuksen tieltä. Siksi oikealla tiellä pysyminen edellyttää, että ihminen pyrkii pyhitykseen, eli erottautuu pois synnistä, antaen itsensä Jumalalle: "pyrkikää... pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa" (Hepr. 12:14). 

Palaan takaisin kuvaan, josta suomenruotsalainen evankelista ja saarnaja Frank Mangs kertoi: 

"[...] Tien keskellä kulki valojuova, joka näytti tulevan jostakin äärettömästä valonlähteestä. Tien molemmin puolin oli hiilenmustaa. 

Tien reunustalla ei ollut ojaa eikä aitaa. Mutta raja muodostui siitä epäselvästä alueesta, jossa pimeys ja valo kohtasivat. Raja oli epämääräinen. 

[...] 

Mutta näin vielä enemmän. Näin ihmisiä, jotka olivat menneet portista, kokeneet uudestisyntymisen ihmeen ja lähteneet kulkemaan tietä, mutta jotka sitten olivat muuttaneet tien joksikin muuksi kuin se oli tarkoitettu. He olivat pysähtyneet ja tehneet tiestä lepopaikan sen sijaan, että olisivat pitäneet sitä matkareittinä. He eivät olleet pysähtyneet vanhuuden vuoksi. He olivat vain pysähtyneet kasvussaan ja kehityksessään. He olivat pysähtyneet ja alkaneet elää muistoissa. Ja jotkut olivat vain pysähtyneet. Ja nukahtaneet. 

Mutta kaikki he olivat unohtaneet paavalilaisen käskyn: 'Vaikka olemme jo edistyneet matkassamme, vaeltakaamme yhä eteenpäin samaa tietä!' 

[...] 

Näin vielä muutakin. Näin ihmisiä, jotka olivat vetäytyneet pois keskellä tietä loistavan yliluonnollisen valon piiristä. He olivat vetäytyneet tien kummallakin puolella olevaan hämärään. Hämärään, jossa näky sekä synnistä että autuudesta oli pimeyden peitossa. Kaikki oli hämärää ja harmaata ja epätodellista. Ja tuo harmaa epätodellisuus teki mahdolliseksi sellaisen, mikä ei ollut mahdollista tien keskellä: leikittelyn sekä synnillä, puheella että teoilla. 

Ja näin tien kummallakin puolen olevasta pimeydestä tuleekin heidän suurin mielenkiinnon kohde. Heille on käynyt samoin kuin Israelille, joka alkoi uudestaan kuunnella Egyptin lihapatojen kutsua. Kuuntelemisesta kasvoi himo. Nälkä, joka vangitsi heidän ajatuksensa ja tunteensa. Se valtasi heidän unensa ja mielikuvansa. Ja niin he kulkivat tien syrjässä, vaikka näyttivätkin edelleen olevan tiellä. 

Sitten tapahtui jotain kammottavaa. Hiljaa kuin varjot he luisuivat pois tieltä, jossa ei ollut ojia eikä aitaa. Pois tieltä, jolle he kerran kyynelin ja rukouksin olivat pyrkineet. Pois valosta ja sisälle pimeyteen. Pois Elämästä ja sisälle kuolemaan. Pois elävästä toivosta ja sisälle toivottomuuteen. Toivottomuuteen, jota he eivät itse tunteneet. Sillä he olivat kuolleita. He olivat kadottaneet kyvyn tajuta ja reagoida. 

He olivat kadottaneet kyvyn kokea hengellinen kriisi. Kun olin nähnyt kaiken tämän, vajosin hiljaa polvilleni ja puhkesin itkuun. [...]" 

Kukaan ei omassa voimassaan kykene voittamaan synnin valtaa, mutta Jumalan armossa jokainen uskova on päässyt osalliseksi siitä voimasta, jolla Jeesus on kukistanut synnin vallan. Uskova kokee elämänsä loppuun saakka lukemattomia kiusauksia ja koetuksia, mitkä pyrkivät taivuttamaan hänet syntiin. Jeesus on taistellut kaikkien ihmisten puolesta kiusauksista voittoon, raivaten edeltä tien auki pyhään elämään (lue artikkeli: Kiusaukset ja koetukset). 

Paavali kuvaili pelastuksen tietä juoksukilpailuksi: "pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen" (Hepr 12:2). Paavalilla oli varmuus siitä, että hän oli pelastuksen tilassa, sillä Jeesus oli puhdistanut hänet kaikesta, mistä hänen omatuntonsa oli häntä syyttänyt: "tähän päivään asti minä olen elänyt Jumalan edessä omatunto täysin puhtaana" (Apt 23:1, RK 2012) ja "minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen" (1. Kor 9:26). Mutta edes Paavalilla ei ollut täydellistä varmuutta siitä, pääsisikö hän koskaan perille saakka, vai joutuisiko hän matkan varrella vielä ehkä Jumalan hylkäämäksi: "minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi" (1. Kor 9:27). Vasta elämänsä viimeisinä hetkinä hän uskalsi sanoa: "minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle" (2. Tim 4:6-8). 

Samaa kilvoittelua, pyhyyttä ja synnin kammoksumista jokainen uskova tarvitsee pelastuksen tiellä kulkiessaan: "kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni" (Room 12:9) ja "äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana" (1. Tim. 5:22) ja "me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha" (1. Joh 5:18) ja "lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan" (1. Joh 2:28) ja "eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan" (Ilm 21:27).

6. Lähteet 

- Raamattu 1933/38

- Raamattu Kansalle 2012 (RK 2012)

- David Pawson: TV7 - "Seminaari Tapiolassa"

- TV7 - Café Raamattu 

7. Viitteet 

- [1]: Pawson: TV7 - "Seminaari Tapiolassa, osa 3", kohdasta 38:26 eteenpäin.

- [2]: TV7 - Café Raamattu > Pornografia - Kristittyjen vaiettu ongelma, kohdasta 1 min 50 sec eteenpäin.