Johannes puhuu ensimmäisessä kirjeessään "meistä". Eräässä kohdassa hän esimerkiksi kirjoittaa: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä." (1. Joh 1:8). Monet ihmiset ovat useita kertoja kuulleet saarnoissa lainattavan tätä kyseistä kahdeksatta jaetta. He muistavat sen ulkoa ja siitä on tullut heille eräänlainen iskulause. He tahtovat korostaa tätä yhtä jaetta ylitse muiden, mutta eivät tiedä mitä sitä edeltävissä ja sitä seuraavissa jakeissa sanotaan. Olen ikäväkseni saanut huomata, että asiayhteydestä irroitettuna tämä jae tulee väärin ymmärretyksi ja sitä kautta myös väärin käytetyksi. Tässä artikkelissa emme toistele yksittäisiä jakeita, vaan opiskelemme mitä asiaa Johanneksella todellisuudessa on meille. Jos emme tunne lukujen 1, 2 ja 3 sanomaa, emme voi ymmärtää myöskään kahdeksatta jaetta. 

Sisällysluettelo: 

1. Keitä "me" olemme?

2. Lukusuositus

3. Lähteet

4. Viitteet 

1. Keitä "me" olemme? 

"Me" ja "te" 

1. Joh 1:1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen. 

Johannes jakaa ihmiset kahteen eri ryhmään, "meihin" ja "teihin". Me "julistamme teille sen iankaikkisen elämän" (jae 2) siitä syystä "että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme" (jae 3). Kirjeen sisältö on evankelioiva. Sen kohderyhmään kuuluu selvästi ihmisiä, joilla ei vielä ole aitoa yhteyttä pyhien kanssa ja osallisuutta ikuisesta elämästä. Näin ollen heillä, eli ihmisryhmällä jota Johannes puhuttelee "teiksi", ei ole yhteyttä myöskään Isän ja Pojan kanssa. Mutta "meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa" (jae 3). Novumin jae jakeelta etenevä kommentaari vahvistaa asian seuraavasti: 

"Hän julistaa elämää, ja julistuksen tarkoitus on, että kirjeen vastaanottajat ja lukijat pääsisivät tästä elämästä osallisiksi. Se, joka ottaa vastaan apostolin todistuksen, saa omakseen totuuden sekä lisäksi yhteyden Isän ja Pojan kanssa." [3] 

Kirje ei ole alusta loppuun asti yhtä suoraviivainen, kuten eivät muutkaan juutalaisten kirjoittajien kirjeet. Nimittäin vaikka Johannes puhuukin "meistä" ja "teistä", niin välillä hän tarkoittaa "meillä" myös "teitä". Esimerkiksi neljännessä jakeessa kun Johannes sanoo: "tämän me kirjoitamme", hän tarkoittaa tietysti itseään ja työtovereitaan, mutta kun hän jatkaa: "että meidän ilomme olisi täydellinen", ei hän tässä lauseen jälkimmäisessä osassa tietenkään tarkoita enää vain omaa ja työtovereidensa iloa, vaan hän sisällyttää "meihin" myös ne, jotka hän oli aikaisemmin erottanut "teiksi". 

Mekään emme julista evankeliumia ulkopuolisille vain siksi, että saisimme siitä omassa keskuudessamme iloa, vaan siksi että ulkopuoliset tulisivat meidän kanssamme osalliseksi siitä samasta ilosta! Kun he ottavat ilosanoman vastaan, silloin he itseasiassa ovat jo meitä! Silloin voimme sanoa heille ja meille yhteisesti: "meidän ilomme on täydellinen". Mutta Johanneksen kirjeen vastaanottajista osa ei ollut vielä tullut osalliseksi tästä ilosta ja yhteydestä. Siksi Johannes kirjoittaa konditionaali-muodossa: "että meidän ilomme OLISI täydellinen" (jae 4). Novumin jae jakeelta etenevä kommentaari vahvistaa asian seuraavasti: 

"Jae viittaa sekä edellä kirjoitettuun että tuleviin tapahtumiin. Järjestys on tämä: julistus, yhteys, ilo. Kirjoituksen tarkoituksena on selvästi saattaa lukijat täydelliseen yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Ainoastaan tässä yhteydessä on mahdollista kokea täydellistä iloa siinä määrin kuin se on tässä elämässä mahdollista." [4] 

"Tämä on se sanoma" 

1. Joh 1:5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä. 

Kirjeen sanoman ymmärtämisen kannalta on tärkeää huomata, että kaksi eri ihmisryhmää jotka Johannes erotti alussa "meihin" ja "teihin", vuorottelevat nyt sisällytettynä "meihin". Johannes ei siis tietenkään tarkoita itseään ja muita pyhiä kirjoittaessaan: "sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta" (jae 6). Yhtä hyvin hän olisi voinut sanoa: "jos sanotte, että teillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellatte pimeydessä, niin te valehtelette ettekä tee totuutta". Hän käyttää "meitä" retorisena ja sovittelevana ilmaisuna, jotta ei kuulostaisi liian osoittelevalta: "te, te, te...". Hän tahtoo tällä korostuksella viestittää että hän on lukijoidensa puolella ja tietää heidän tilanteensa, sillä hän on itsekin aikaisemmin vaeltanut pimeydessä, mutta sitten päässyt valkeuteen. Heti seuraavassa jakeessa hän jo tarkoittaakin itseään ja muita pyhiä kirjoittaessaan: "jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme" (jae 7).

Retorinen "me" on sukua muinaisessa juutalaisessa kirjallisuudessa ja esimerkiksi Paavalin kirjeissä varsin usein esiintyvälle retoriselle "minälle". Tällainen ilmaisutapa voi tuntua sekavalta ja aiheuttaa hämmennystä, mutta yhtä lailla Johanneksen aikalaisille olisi voinut aiheuttaa hämmennystä monien suomalaisten viljelemä retorinen "sinä" ("Kun sä ajat formulaa, sä et ajattele mitään muuta." - Mika Häkkinen) (lue artikkeli: Roomalaiskirjeen "minä"). 

Kun Johannes aikaisemmin kertoi kohta julistavansa sanoman siitä kuinka lukijat voivat tulla osalliseksi ikuisesta elämästä ja aidosta pyhien yhteydestä, nyt hän aloittaa tämän sanoman julistamisen: "tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme:" (jae 5). Ensimmäiseksi hän pohjustaa julistustaan kertoen, "että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä" (jae 5). Jos joku siis tahtoo tulla osalliseksi ikuisesta elämästä ja pyhien yhteydestä, hänen ei tule vaeltaa pimeydessä vaan valkeudessa. 

Seuraavaksi Johannes kertoo miten käytännössä voidaan päästä pimeydestä valkeuteen: "jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (jae 9). Lukijakunnassa on selvästi ihmisiä, jotka väittävät että heillä on yhteys Jumalan kanssa, vaikka todellisuudessa he vaeltavat pimeydessä. Siitä syystä Johannes sanoo: "jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta" (jae 6). Nämä ihmiset sanovat etteivät ole tehneet syntiä. Heillä ei näytä olevan synnintuntoa, tai he eivät muuten vain tunnusta syntejään. Johannes kirjoittaa heille: "jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä" (jae 10). Jos pimeydessä vaeltavat ihmiset eivät tunnusta tilaansa, niin he eivät pääse valkeuteen, vaan he eksyttävät itsensä: "jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä" (jae 8). Moni luulee Johanneksen puhuvan kahdeksannessa jakeessa itsestään ja muista uskovista. Asiayhteys kuitenkin paljastaa, että se onkin todellisuudessa evankeliumia jumalattomille. 

Jokainen vilpitön uskova, jonka elämässä on terve Jumalan pelko, voi soveltaa kahdeksatta jaetta itseensä siinä mielessä, että olemme valmiita tunnustamaan jos Jumala osoittaa meidän tiemme menneen väärään suuntaan. Psalmeissakin rukoillaan: "jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps. 139:24). Jos meissä siis onkin syntiä, jonka Jumala tahtoo tuoda esiin ja puhdistaa, emme saa vastustella Jumalan hyvyyttä ja paaduttaa sydäntämme Hänen äänelleen. Muuten meitäkin koskisivat kahdeksannen jakeen viimeiset sanat: "me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä" (jae 8). 

Mutta kahdeksas jae ei edelleenkään kuvaile hengellistä ihannetilaa. Sen alkuperäinen sanoma on olla evankeliumia jumalattomille. Uskovan jokapäiväiseksi ohjenuoraksi sopii paremmin se, että saamme elää tässä tiedossa: "tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi: sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä" (Room 6:6-7). Tähän tietoon me saamme myös uudistua, sillä olemme niitä, jotka ovat "pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan" (Kol. 3:10). Siispä uudistukseemme kuuluu, että saamme elämämme jokaisena päivänä laittaa käytäntöön tämän: "niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille. Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." (Room 6:11-13). 

Valitettavasti kahdeksatta jaetta käytetään usein myös väärin. Silloin siinä ei ole enää kyse jakeen viattomasta soveltamisesta, vaan todellisesta luopumuksesta ja paatumuksesta. Olen havainnut joidenkin käyttävän kyseistä jaetta silloin, kun synnistä halutaan tehdä normaali asia Jeesuksen omien keskuudessa. Tarkoitan ihmisoppeja, jotka eivät ole lähtöisin Jumalasta: "sinä teet syntiä ja sinä tulet aina tekemään syntiä, etkä mahda synnin vallalle mitään". Viesti ei yleensä ole näin suora, mutta se löytyy taustalta ja se on puettu kauniiseen asuun. Olen kuullut jaetta selitettävän mm. seuraavasti: 

"... Se että olemme syntymästämme asti syntisiä ja se että lankeamme päivittäin lukemattomiin synteihin on todellisuus, josta emme pääse irti..." 

Eksyttäjät lainailevat kahdeksannen jakeen sanoja: "jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme" ja selittävät sen tarkoittavan sitä, että on normaalia jos meillä on syntiä, josta emme pääse eroon. He ovat rakentaneet opin, jonka mukaan on normaalia että Jeesuksen oma kokee joka päivä lukemattomia lankeemuksia. Jumala tehdään tässä opissa voimattomaksi auttamaan meitä. Raamattu kuitenkin sanoo: "Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1. Kor. 10:1). 

Pahimmillaan kahdeksannella jakeella pönkitetään jopa sellaista uhkausta, että me olemme muka vaarassa eksyä, jos väitämme Jumalan antaneen meille voiman kaikkien kiusausten voittamiseen. Ihminen joka ei usko Jumalan lupauksiin tässä asiassa, oppii elämään tietoisessa synnissä ja pitämään synnistään kiinni. Hän oikeuttaa kahdeksannella jakeella sen, että hän lankeaa syntiinsä aina uudelleen ja uudelleen, tekemättä koskaan täyttä parannusta ja kokematta koskaan Jumalan voimaa. Hän eksyy pois Jumalan yhteydestä ja hukkaa sen voiman, mikä on Jeesuksen sovituksen kautta mahdollistettu jokaiselle, joka kääntyy synneistään pois. 

Ihmiset jotka tekevät ylösalaisin käännetyistä Johanneksen sanoista itselleen iskulauseen ja ihannetilan, kuvittelevat voivansa jatkaa synnin tekemistä samalla kun Jeesuksen sovitusveri puhdistaa heitä päivittäin kertyvistä synneistä. Syntien tunnustaminen ei merkitse heille vapautumista, vaan synnin valta-aseman tunnustamista elämässään. 

Kun Raamatussa parannuksen teko on syyttömyyden saamista, tälle synnin vallassa elävälle uskonnolliselle maailmalle se merkitsee pikemminkin loputonta syyllisyyden tuntoa. He suorastaan kilpailevat siitä, kuka on surkein ja likaisin: "Minä olen tehnyt viime aikoina niin häpeällisiä syntejä, että oikein pahalta tuntuu tämä parannuksen teko!" ja "Tietäisitpä miten syntinen minä olen! Katso miten kovaa parannusta minä teen!" He ovat keksineet parannuksen tekoa varten jopa erilaisia "katumusharjoituksia". Ne ovat "katuvalle" määrättyjä erilaisia tehtäviä, joita hänen tulee suorittaa, kuten esimerkiksi ulkoa opittujen rukousten jatkuvaa toistamista. He käyvät myös säännöllisesti ripittäytymässä synneistä, joiden pariin he kuitenkin palaavat taas uudelleen. Tällaista häviäjän asennetta Raamattu kutsuu nöyryyteen mieltymiseksi: "älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen" (Kol 2:18). Saatana on saanut sen näyttämään hurskaalta toiminnalta, mutta siinä on kyse vain uskonnollisten tarpeiden ja lihan tyydyttämisestä. 

Tällaisilla ihmisillä on illuusio siitä, että Jeesuksen sovitusveri puhdistaisi heitä päivittäin kertyvistä synneistä. He pönkittävät tätä uskomustaan yhdeksännellä jakeella: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Koska sana "puhdistaa" on suomenkielisessä käännöksessä preesens-muodossa, he ajattelevat puhdistuvansa sitä mukaa kun elävät synnissä, läpi elämän jatkuvana puhdistuksena. Alkutekstissä sana "puhdistaa" on kuitenkin aoristi-muodossa [5], mikä ilmaisee hetkellistä tai ainutkertaista tapahtumaa. Se on vastakohta jatkuvalle tai toistuvalle toiminnalle! Aoristi käännetään usein preesens-muotoon, koska suomen kielessä ei ole aoristi-muotoa. 

Edes preesens-muoto ei aina ilmaise jatkuvaa toimintaa, vaan asiayhteys saattaa muuttaa ilmaisua siten, että kyse onkin aoristin tavoin hetkellisestä tai ainutkertaisesta tapahtumasta. Näin käy esimerkiksi aina kun preesensin jälkeen tulee akkusatiivi. Tällainen sanapari esiintyy Johanneksen kirjeen molemmissa puhdistamisesta kertovassa jakeessa: 

"... puhdistaa (preesens) meidät (akkusatiivi) kaikesta synnistä..." (jae 7)

"... puhdistaa (preesens) meidät (akkusatiivi) kaikesta vääryydestä..." (jae 9) 

Jos Johannes olisi tahtonut ilmaista jatkuvaa toimintaa, hän olisi käyttänyt "puhdistaa" -sanan jälkeen partitiivia "meitä". Alla oleva kuvasarja havainnollistaa tämän. Vasemman puoleisessa kuvassa, jossa mies juo vettä, vesi ei ole loppumassa, vaan juominen voi jatkua päivittäin. Oikean puoleisessa kuvassa, jossa tyttö juo veden, vesi loppuu ja juominen on tapahtunut kerralla. Alempana vasemman puoleisessa kuvassa joku pesee sikaa, mutta sika seisoo edelleen mudassa ja tulee varmasti jatkossakin olemaan likainen. Oikean puoleisessa kuvassa, jossa joku pesee sian, sika on siirretty kokonaan uuteen ympäristöön ja sika saa kokonaisvaltaisen puhdistuksen.

Raamatun kokonaisilmoitus Jeesuksen sovitusveren luonteesta on hyvin selvä: "hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään" (Hepr 10:14), "hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä" (Hepr 9:26), "missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita" (Hepr 10:18), "Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme" (Room 5:8-9), "niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä" (Hepr 10:22), "sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat" (Hepr 10:26-27), "heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: [...] 'Pesty sika rypee rapakossa'" (2. Piet 2:22). 

Jos olet sika, joka rypee rapakossa, sinun on turha kuvitella että sinua pestään samalla kun jatkat rypemistä. Kun olemme tulleet pois rapakosta ja kun meidät on pesty Jeesuksen verellä, meidän ei tarvitse enää palata rapakkoon. Meillä on siitä lähtien Jeesuksessa kaikki, mitä tarvitsemme elääksemme jumalisesti: "Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään" (2. Piet. 1:3). 

"Tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi" 

1. Joh 2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

Seuraavan luvun ensimmäisestä jakeessa Johannes puhuu taas "teistä", mutta tällä kertaa hän ei tarkoita "teillä" sitä ihmisryhmää jota hän kutsui "teiksi" kirjeen alussa. Tällä kertaa hän sisällyttää "teihin" ihmisryhmän, joita hän kutsuu "lapsukaisiksi". Kyseessä ovat siis Jumalan lapset, jotka ovat tehneet parannuksen synneistään, siirtyneet pimeydestä valkeuteen ja päässeet totuuteen. Kirjeen julistus on varoitukseksi heille: "ettette syntiä tekisi" (jae 1). Jos nyt joku "lapsukaisista" saa piston sydämeensä ja huomaa olevansa synnin teillä, samat lääkkeet tepsivät myös häneen: "mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus" (jae 1) ja "hän on meidän syntiemme sovitus" (jae 2). 

"Siitä me tiedämme Hänet tuntevamme" 

1. Joh 2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä. 

Mikä määrittelee sen;

- tunnemmeko todella Jumalan vai luulemmeko vain niin?

- vaellammeko valkeudessa vai pimeydessä?

- olemmeko totuudessa vai valheessa?

- olemmeko Jumalassa (jumalisia) vai poissa Jumalasta (jumalattomia)?

- onko meissä Jumalan rakkaus vai joudummeko kohtaamaan Jumalan vihan? 

Uskonnollisissa perinteissä ja ihmisopeissa on kehitetty edellä listattuihin kysymyksiin monenlaisia vastauksia. Eräs huolestuttavimmista vastauksista on kuulunut seuraavasti: "totuus on meissä silloin kun myönnämme rikkovamme väistämättä ja tietoisesti Jumalan käskyjä useita kertoja päivässä ja hyväksymme sen, ettei meillä ole voimaa olla jatkamatta synnin tekemistä". Kristittyjen keskuuteen livahtaneet valheopettajat pyrkivät tuudittamaan Jeesuksen omia vääränlaiseen luottamukseen: luottamaan Jumalan armahtavaisuuteen, vaikka heillä olisikin samalla tietoista syntiä elämässään. Kun nämä määritelmät (tietoinen synnin tekeminen, synnin valta-aseman tunnustaminen ja armoon luottaminen) täyttyvät, ihmisen katsotaan tuntevan Jumalan, vaeltavan valkeudessa ja olevan Jumalassa, totuudessa ja Jumalan rakkaudessa. Mikään ei voisi tietenkään olla kauempana Raamatun ilosanomasta, kuin tämä edellä kuvailtu ihmisoppi. Kyseessä on halvan armon eksytys ja illuusio rypevän sian puhdistumisesta! Se on heidän mielestään Jumalan tuntemista. Juuri niin käy ihmiselle, joka omaksuu uskonnollisen maailman opetusta siitä, kuinka Jumala tunnetaan. 

Mutta Johannes sen sijaan sanoo kirjeessään myöhemmin: "te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä" (1. Joh. 2:27).​ Mistä me sitten todella voimme tietää, tunnemmeko Jumalan, olemmeko Hänessä ja onko meissä Jumalan rakkaus? Apostoli Johanneksella on hyvin erilainen vastaus kuin tämän päivän valheopettajilla: "siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä" (jae 2), "joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme" (jae 5). 

Tämä on juuri sitä, mistä jo Vanhan Liiton profeetat ilmoittivat: "silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer 31:34) ja "Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne" (Hes 36:25-27). Viimeisenä päivänä moni valheopetuksen uhriksi joutunut ihminen huutaa kauhuissaan "HERRA! HERRA!", mutta Jeesus vastaa heille: "minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät" (Matt 7:23). Jumalan tunteminen on siis pohjimmiltaan sitä, että saamme Hänen antamassaan voimassa vaeltaa Hänen käskyjensä mukaan. 

Johannes vetoaa jälleen lukijakunnassaan niihin, jotka väittävät tuntevansa Jumalan ja olevansa valkeudessa, vaikka todellisuudessa eivät tunne Jumalaa ja vaeltavat pimeydessä: "joka sanoo: 'Minä tunnen hänet', eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä" (jae 4). Päästäkseen aitoon yhteyteen pyhien kanssa ja osalliseksi ikuisesta elämästä, ihmisten on otettava Jeesuksessa vastaan voima syntiensä hylkäämiselle: "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh 1:12). Todellinen parannuksen teko ei ole pelkästään syntien tunnustamista, vaan niiden tunnustamista ja hylkäämistä. Armo ei ole niille, jotka tunnustavat syntinsä mutta silti jatkavat niiden tekemistä, vaan ainoastaan niille jotka tunnustavat ja hylkäävät syntinsä: "joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon" (San 28:13). Tämä on kivulias taistelu johon jokainen uskova on kutsuttu: "joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä" (1. Piet. 4:1). 

"Lapsukaiset" 

1. Joh 2:12 Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
13 Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.
14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.
15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. 

Johannes palaa jälleen puhumaan lukijakuntansa "lapsukaisille": "synnit ovat teille anteeksi annetut" (jae 12), "te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut" (jae 13), "te olette voittaneet sen, joka on paha" (jae 13), "te olette oppineet tuntemaan Isän" (jae 13) ja "te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä" (jae 14). Varoituksen sanana Johannes puhuu heille: "älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on" (jae 15). Jälleen hän vetoaa lukijakunnassaan niihin, jotka eivät ole "lapsukaisia", vaan niitä jotka rakastavat maailmaa ja joissa ei ole Isän rakkautta: "jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä" (jae 15). Lääke heidän tilanteensa korjaamiseksi on edelleen parannuksen teko, mihin Johannes tahtoo heidät johdattaa: "ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti" (jae 17). 

"He eivät olleet yhtä meidän kanssamme" 

1. Joh 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. 

Johannes jatkaa "lapsukaisille" puhumista: "te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut" (jae 18). On ilmeistä että Johannes tarkoittaa "monilla antikristuksilla" niitä, jotka ovat alunperin pyrkineet yhteyteen pyhien kanssa: "meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme" (jae 19). Heille on osoitettu ainoa tie, jonka kautta he voivat pelastua, mutta he eivät ole kulkeneet siitä. Osa heistä ehkä pääsikin kerran sisään pelastukseen, mutta he eivät kuitenkaan pysyneet siinä, sillä he tahtoivat jatkaa entisissä synneissään: "jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet" (jae 19). 

Johannes kuvailee antikristusta myös näin: "hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan" (jae 22). Ihmiset jotka pyrkivät yhteyteen pyhien kanssa, tunnustavat kyllä suullaan Isän ja Pojan, mutta he kieltävät heidät teoillaan: "he väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät" (Tiit 1:16) ja "heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman" (2. Tim 3:5). Antikristuksille on luonteenomaista olla ulkoisesti Kristuksen puolella, mutta teoilla Kristusta vastaan (kreik. anti = sijasta/vastaan, antikhristos = Kristuksen sijainen/vastakristus). [6] 

"Te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa" 

1. Joh 2:24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
27 Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt. 

Jotta "lapsukaiset" eivät jakaisi antikristusten ja eksyttäjien kohtaloa, Johannes antaa heille ohjeen: "jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä" (jae 24). Tänäkin päivänä uskovien tulisi kaikin keinoin pyrkiä pysymään Raamatun alkuperäisessä opetuksessa, sillä 2000 vuoden aikana kristittyjen keskuuteen on päässyt livahtamaan lukuisia valheopetajia, jotka vievät Jeesuksen omia harhaan. Meillä ei ole mitään tarvetta omaksua sellaisten opetuksia elämäämme: "te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta" (jae 27). 

"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä"

1. Joh 3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. 

Retorinen "me", jota Johannes käytti alussa, on haihtunut tähän mennessä kokonaan pois. Enää hän ei tarkoita "meillä" jumalattomia lukijoitaan, vaan itseään ja muita Jumalan lapsia: "katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin" (jae 1). 

Enää Johannes ei jätä mitään arvailujen varaan siitä, mikä on Jumalan lasten ja jumalattomien ero. Hän suorastaan alleviivaa kirjeellään: "kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut" (jae 6), "joka syntiä tekee, se on perkeleestä" (jae 8), "ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt" (jae 9) ja "siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia" (jae 10). 

Luonnolliselle ihmiselle nämä sanat ovat kovia. Kenelläkään ei itsessään ole voimaa eikä kykyä saavuttaa kuvailtua tilaa. Sen kaltaisen voiman syntiä vastaan voi saada ainoastaan katuen syntejään, tunnustaen ne, hyläten ne ja uskoen Jeesuksen sovittaneen ne ristillä: "te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit" (jae 5) ja "jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas" (jae 3). 

Eksyttäjät käyttävät aktiivisesti hyväkseen ylösalaisin käännettyjä Johanneksen sanoja. He eivät vaadi ihmisiltä muutosta, vaan he valehtelevat heille, että he ovat jo vanhurskaita siitä huolimatta että he elävät tietoisen synnin keskellä. Mutta me jotka uskomme Johanneksen sanomaan, tiedämme että vanhurskaus ei ole mikään näkymätön pelastava "taikavirka", joka maagisesti kätkee ihmisen likaisuuden alleen. Kun saimme vanhurskauden, tämä vanhurskauden virka käytännössä ja kokonaisvaltaisesti uudisti meidät sisimmästä ulkokuoreen saakka. Kun aidosti pysymme Jumalassa, emmekä vain sano pysyvämme, on meillä Hänessä turva viimeisenä päivänä. Me jotka olemme saaneet oppia Raamatusta sen, mitä alusta saakka on opetettu vanhurskaudesta, saamme myös oman kokemuksemme kautta vahvistuksen tälle: "älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas" (jae 7).​

"Meidän tulee rakastaa toinen toistamme" 

1. Joh 3:11 Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme
12 eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
13 Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.
14 Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
16 Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
17 Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut. 

Aikaisemmassa luvussa Johannes opetti: "jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä" (1. Joh 2:24). Nyt Johannes palaa kiteyttämään sen, mikä tämä "alusta asti kuultu" sanoma käytännössä on: "tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme" (jae 11). 

Aikaisemmassa luvussa Johannes puhui myöskin jumalattomista, jotka ovat pyrkineet yhteyteen pyhien kanssa ja tahtoneet ajatella olevansa uskovia: "meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme" (1. Joh 2:19). He ovat ihmisiä jotka suullaan kyllä tunnustavat paljon rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiään kohtaan, mutta kieltävät sen teoillaan. Nyt Johannes kiteyttää asian näin: "älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa" (jae 18). 

Aikaisemmassa luvussa Johannes opetti myös: "siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä" (1. Joh 2:2). Nyt Johannes palaa kiteyttämään sen, mitä nämä "käskyt" käytännössä ovat: "tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme" (jae 23). 

Jeesuksen käskyt ovat siis nämä: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi" (Matt 22:37) ja "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Matt 22:39). Jeesus opetti että "näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki" (Matt 22:40). Paavali vahvisti Jeesuksen sanat kirjoittaen: "joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt" (Room 13:8), "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys" (Room 13:10) ja "Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain" (Room 3:31). Kun ihminen on katunut syntejään, tunnustanut ne, hylännyt ne ja uskoo Jeesuksen sovittaneen ne ristillä, hänellä on rakkauden kautta voitto tulevista kiusauksista ja koetuksista, mitkä pyrkivät kietomaan hänet takaisin syntiin. Raamattu lupaa että uskovat saavat voiman pitää Jumalan käskyt "ja hänen käskynsä eivät ole raskaat" (1. Joh. 5:3). 

2. Lukusuositus 

Olemme nyt tutkineet 1. Johanneksen kirjeen lukuja 1, 2 ja 3 ja niissä esiintyvää retorista "me" -ilmaisua. Lue myös artikkeli, jossa tutkitaan Roomalaiskirjeen lukuja 6, 7 ja 8 ja niissä esiintyvää retorista "minä" -ilmaisua: 

Roomalaiskirjeen "minä" 

3. Lähteet 

- Raamattu 1933/38

- NOVUM 1-5, 1980, Raamatun Tietokirja, Vantaa (DigiNovum)

- Iso Raamatun Tietosanakirja (Digi-IRT) 

4. Viitteet 

- [3]: NOVUM, jae jakeelta etenevä kommentaari: 1. Joh. 1:3

- [4]: NOVUM, jae jakeelta etenevä kommentaari: 1. Joh. 1:4

- [5]: NOVUM: 2226,7

- [6]: Iso Raamatun Tietosanakirja: Antikristus